outbackburger

Ovatko hampurilaiset epäterveellisiä?

Burgereita pidetään usein epäterveellisenä ruokana, jota kutsutaan myös roskaruuaksi. Osittain tämä pitääkin paikkansa, ainakin, jos tarkastellaan pikaruokaloiden tarjoamia hampurilaisia. Toisaalta hyvän hampurilaisen nauttiminen saattaa tarjota myös runsaasti mielihyvää, jota ei pidä väheksyä. Voidaankin sanoa, että erilaisten hampurilaisten nauttiminen silloin tällöin tuskin romuttaa kenenkään terveyttä, mutta jos hampurilaisten syömisestä alkaa tulla jokapäiväinen tapa, on hyvä pysähtyä pohtimaan muutamia hampurilaisiin liittyviä terveysseikkoja.

Tutustu hampurilaisten energia- ja rasvamääriin

Hampurilainen saattaa sisältää aivan liian paljon energiaa, mikä aiheuttaa se, että hampurilaisten nauttiminen turhan usein saattaa alkaa näkyä vyötäröllä ikävänä lihomisena. Myös huonolaatuisen rasvan sekä puhdistettujen hiilihydraattien määrä voi olla turhan korkea. Tämä aiheuttaa sen, että hampurilaista nauttineen henkilön verensokeri nousee nopeasti. Samalla hänen aivonsa alkavat tuottaa mielihyvähormoneja, mikä selittää sen, että hampurilaisaterian nautittuaan ihminen saattaa tuntea olonsa yllättävän hyväksi ja energiseksi. Toisaalta taas äkillinen mielihyväntunne saattaa muuttua pian päälaelleen ja olo saattaa olla tuhdin hampurilaisaterian jälkeen turvonnut ja mieliala voi laskea.

Hampurilaisten energia- ja rasvamäärissä on myös paljon eroja. Esimerkiksi McDonald’sin Big Bacon hampurilainen pitää sisällään 845 kilokaloria, mikä on lähes puolet keskimääräisestä 2 000 kcal:n päivittäisestä energiantarpeesta, 54 g rasvaa ja 2,6 grammaa suolaa. McDonald’sin perushampurilaisessa kaloreita on 255 kcal ja suolaa 1,3 grammaa. Hesburgerin suositussa Megahampurilaisessa taas on 1 101 kcal, eli yli puolet päivittäisestä energiantarpeesta, 78 g rasvaa ja 1,9 g suolaa. Hesburgerin perushampurilaisessa taas on 348 kcal ja 0,9 g suolaa.

Mitä muita aineita hampurilainen saattaa sisältää liikaa?

Hampurilaisesta saattaa löytyä liikaa myös natriumia sekä fruktoosisiirappia. Nämä lisäävät hampurilaisia nauttivan henkilön sydänsairaus- ja diabetesriskiä. Samalla henkilön on vaarassa jäädä pikaruokakoukkuun, jolla voi olla henkilön terveydelle ikävät seuraukset.

Hampurilainen vaikuttaa negatiivisesti kehoosi samantien, kun olet ottanut ensimmäisen puraisun burgeristasi. Tämä kaloreita täynnä oleva herkku nostaa kehon verensokeritasot hetkessä hyvin korkealle. Koska rasvainen ja kaloripitoinen ruoka aiheuttaa aivoissa myös hyvänolon hormonien erittämistä, se antaa syöjälle heti nautinnollisen ja hyvänolon tunteen, joka taas aiheuttaa sitä, että pikaruokiin on helppo jäädä koukkuun. Tämän lisäksi pikaruokapaikoista saaduissa hampurilaisissa on yleensä runsain määrin fruktoosisiirappia sekä natriumia, jotka edesauttavat pikaruokakoukkuun jäämistä. Molemmat näistä ovat helposti koukuttavia ruoka-aineita ja niitä nautittuaan ihmisen keho alkaa himoitsemaan ruokaa enemmän ja enemmän, huolimatta siitä, onko vatsa jo täynnä. Nämä ravintoaineet kasvattavat myös riskiä sairastua muun muassa sydänsairauksiin, diabetekseen ja luonnollisesti myös ylipainoon.

Lue myös: Hampurilaisten maailma

Mistä tietää mitä hampurilainen sisältää?

Hampurilaisten sisältämät ravintoaineet ovat helposti luettavissa, sillä pikaruokaloiden pakkauksissa on selvästi eriteltynä kaikki ne ravintoaineet, joita tuotteet sisältävät. Esimerkiksi Big Mac -hampurilainen sisältää noin 970 mg natriumia, joka tarkoittaa sitä, että hampurilaisesta löytyy valtava määrä suolaa. Natriumin määrä voidaan muuttaa suolaksi kertomalla natriumarvo luvulla 2,5. Tämä tarkoittaa sitä, että yhdesä Big Mac -ateriassa on 2425 mg suola. Tämä aiheuttaa sen, että hampurilaisen nauttimisen jälkeen henkilön verenpaine nousee ja kehon nestetasapaino järkkyy. Usein hampurilaisten lisäksi otetaan myös ranskalaiset ja sokeripitoinen limppari, joka nostaa kaloreita ja rasvojen määriä entisestään.

Runsas suolan määrä aiheuttaa sen, että keho alkaa kaipaamaan vettä. Ihmiset kuitenkin erehtyvät usein luulemaan janoa näläntunteeksi, jolloin ylensyömisen mahdollisuus on todennäköistä. Runsaasti suolaa sisältävät ateria on myös huonoja uutisia munuaisille ja sydämelle. Suuren kaloripitoisen ruoan jälkeen olo on myös hyvin raskas, eikä liikunta houkuttele suuresti, jolloin keho kuluttaa vain pienen osan saadusta kalorimäärästä.

Kun ateriasta on kulunut noin tunti, hampurilaisen syönyt ihminen alkaa himoitsemaan taas lisää ruokaa. Tämä johtuu siitä, että hampurilainen on saanut verensokeritasot heittelehtimään ja keho kaipaa taas uutta sokeripiikkiä. Mielihalut kasvavat, etenkin kaloripitoisia ruokia kohtaan ja ihminen sortuu helposti laittamaan suuhunsa taas jotain epäterveellistä.

Voidaan siis sanoa, että valmiit hampurilaiset ovat hyvin usein erittäin epäterveellisiä, eikä niitä kannattaisi syödä hyvin usein. Kerran viikossa syöty hampurilainen ei vielä tuhoa terveyttäsi, mutta jos hampurilaisaterioiden syömisestä tulee päivittäinen tapa, se vaikuttaa väistämättä sekä fyysiseen että henkiseen oloosi negatiivisella tavalla.

Kotitekoinen hampurilainen

Hampurilaisista voi valmistaa terveellisempiä versioita kotona

Jos pikaruokapaikkojen tarjoamien hampurilaisten sisältämät energia-, rasva-, hiilihydraatti-, fruktoosisiirappi- ja natrium-määrät pelottavat, mutta burgereita tekee silti mieli, kannattaa valmistaa hampurilaiset itse kotona. Näin niistä voi tehdä melko terveellisiä lounaita ja välipaloja hampurilaisten mausta tinkimättä.

Valkoisen sämpylän tilalle kannattaa valita täysjyväsämpylä. Parhain mahdollinen vaihtoehto on tietenkin alusta loppuun itsetehty leipä, mutta terveellisiä vaihtoehtoja saa myös valmiina kaupan hyllyltä. Myös gluteenittomia vaihtoehtoja löytyy tänä päivänä runsaasti, jos olet allerginen vehnälle. Kun hampurilaista täytetään, kannattaa valita täytteeksi reilu määrä erilaisia kasviksia. Esimerkiksi tomaatti, erilaiset yrtit, sipuli sekä herkkusienet maistuvat hampurilaisen välissä ja tekevät siitä entistä terveellisemmän vaihtoehdon. Väliin voi heittää myös herkkusieniä, joiden on todettu parantavan immuunijärjestelmää. Herkkusienien lisäksi hampurilaisen väliin voi laittaa myös portobello-sieniä, joissa on yhtä paljon terveellisiä antioksidantteja kuin esimerkiksi porkkanassa tai punaisessa paprikassa.

Majoneesi sisältää paljon huonoa rasvaa, joten sen voi jättää hampurilaisesta kokonaan pois. Pihvin valmistamisessa kannattaa käyttää mahdollisimman vähärasvaista lihaa, tai vaihtaa lihapihvi esimerkiksi omatekoiseen kasvispihviin. Myös kanan tai kalkkunan jauhelihasta tehty pihvi on terveellisempi vaihtoehto rasvaiselle naudan jauhelihalle. Ketsuppia sen sijaan ei kannata turhaan vältellä, koska tomaatin tiedetään sisältävän terveydelle edullista lykopeeniä, jonka lisäksi tiedetään imeytyvän kaikista parhaiten tomaatista, joka on juuri kuumennettu.

Ei voidakaan aivan yksiselitteisesti sanoa, että hampurilaiset ovat roskaruokaa. Kun valmistat burgerisi kotona ja valitset raaka-aineiksi mahdollisimman terveellisiä vaihtoehtoja, voit parantaa huomattavasti huonomaineisen hampurilaisen ravintosisältöä.

Lue myös: Hampurilaisaiheisia pelejä